vittu että on taas ahdistava olo. haluaisin oksentaa ja mennä nukkumaan. syön nykyään niin vitun paljon että en tajua miksen liho. siis todellakin se on hyvä asia koska se olisi kamalaa jos lihoisin. saisin vaan hysteerisen pelkokohtauksen. En sen takia että pelkään tulevani lihavaksi, vaan sen takia että jos huomaisin että kilot vaa´alla vaan lisääntyy niin se tarkoittaa sitä että en enää hallitse tätä. Tässä yksi päivä kun kaverit puhui jotain että pitää vuokrata joku sauna ja mennä yhessä uimaan ja saunomaan. Mun sydän alko hakkaamaan, koska mua pelotti että ne oikeasti vuokraa jonku saunan. Tajuatteko kuinka paljon mua jo siinä istuessani alkoi hävettämään kun mietinkin itseäni uimapuvussa. mä en ikinä voisi näyttäytyä uimapuvussa. mä olen niin ruma. vihaan vartaloani. se ei edes näytä vartalolta. se on pilalle mennyt epämuodostuma. Mietin että jos lihoisin "edes" viisi kiloa, vartaloni voisi muistuttaa hieman enemmän oikeaa vartaloa, mutta pelkkä ajatuskin viidesta lisäkilosta tuntuu niin utopistiselta että sekin alkoi ahdistamaan. Vaikka kuinka syön ja ahmin niin aina se loppuu siihen että ollaan tultu liian lähelle sitä rajaa jolloin menettäisin hallinnan. Sitten alan pelkäämään itseäni, syämistäni ja ruokaa. silloinkin syön, mutta vain pikkasen. Pian taas tajuan että pystynkin hallitsemaan tätä. Tämä on mun juttu. me toimitaan sh:n kanssa yhteistyössä, vaikka se onkin mun pahin vihollinen. Mutta mä en voi elää ilman sitä. en halua.

nytkin olen syönyt niin paljon että pää pamahtaa kun ajattelenkin syömistä. yök. ja yleisestikkin ottaen en juurikaan syö mitään terveellistä tai normaaliruokaa. puuro on ehkä ainut. ja raejuusto. muuten sitten menee pitsaa ja suklaata. ym. rasvakaloripommeja. jes.

Ja kun tässä mietin elämääni vuosi sitten niin en oikein tiedä pitäiskö mun olla kateellinen silloiselle elämälleni vai olla tyytyväinen nykyiseen. Painoin kyllä melkeenpä saman verran kuin nyt. korkeintaan kilon parin heitto, mutta muuten tilanne olikin aivan eri. Olin henkisesti melkein olematon ja fyysisestikkin lähes kuoleman porteilla. En syönyt mitää. Itkin joka päivä koska mun oli niin kamala olla. En tajunnut mikä mun oli ja halusin että kaikki loppuu. Halusin kuolla. No parin viikon päästä olinkin sairaalassa. Ja seuraavat neljä kuukautta suljetulla. Sitte pääsin pois. ja nyt ollaan tässä. En tiedä vieläkään mitä oikeastaan on tapahtunut kaikessa tässä ajassa. enkä jaksa ajatellakkaan. en mä ikinä tuu sitä kuitenkaan tajuamaan. Nyt olen kuitenkin hengissä ja aion pysyä, vaikka mulla onkin hengenvaarallinen elämänkumppani. Syömishäiriö.