mua itkettää enkä osaa itkeä. mulla on vitun paha olla enkä osaa puhua kenellekkään. edes terapeutille. se luulee että mulla menee hyvin. että syömisen kanssa menee hyvin ja että muutenkin mielialat ja elämä rullaa hyvin. paskat. en tiedä miten olen ajautunut näin syvälle valheeseen. ja ole ilmeisesti aika hyvä valehtelija kun teraputtikin uskoo ja luottaa että menee hyvin. Mä lupasin itelleni sillon ku aloin käymään terapiassa että kerron kaiken just niinku asiat on ja miltä tuntuu. en sitte kuitenkaan kertonu. mä en vaan osaa sanoa muille miltä musta tuntuu. mä en jaksa puhua niistä. enkä mä edes osaa. mun terapeutti ainakin kyselee niin vitun vaikeita etten ikimaailmassa osaisi vastata. jos kertoisin jonkun jutun se alkais kyselemään enkä mä osais vastata. se on inhottavaa. Mä en jaksais käydä edes koko paskassa. Vitun kivaa mennä joka kerta sinne ja valehdella kirkkain silmin. Se vaan tapahtuu. en edes ajattele että valehtelen ja että mun kuuluis kertoa asiat rehellisesti. mä oon ajautunut tähän valheeseen enkä mä pääse sieltä pois. en mä yhtäkkiä vai voi kertoa että oikeasti olen ´joka kerta valehdellut ja että oikeasti vihaan elämääni. vihaan sitä koska mulla ei oikeastaan ole elämää. ei ole ystäviä. ei paljon paskaakaan tekemistä vapaa-aikana. mulle ei tapahdu mitään jännää tai hauskaa. Mun päivät menee seuraavaa päivää odottaessa. aina ku katon kelloa haluaisin sen olevan jo enemmän. Haluan että aika menee eteenpäin koska mä kuvittelen että joskus mullekkin tapahtuu jotain hauskaa ja kivaa. joskus mullakin on kavereita ja ystäviä. joskus mullakin on elämä. Mut vitut mulla mitään ole ennen kun otan itteäni niskasta kiinni. mutta mä en saa aikaseksi. mua ei kiinnosta mikään eikä mua huvita. se mua eniten huolettaakin koko jutussa. mä estän itseäni elämästä. Mä vihaan itseäni ja mä vihaan elämääni. Ja tohon lisätään vielä kaikki syömiseen liittyvät ongelman ni hyvin vittu menee. Helvetin ahdistavaa. tuntuu ku oisin lukossa.