tulin juuri ehkä ahdistavimmiasta terapiaistunnosta jossa ikinä olen ollut. pelkäsin että nyt se saa selville että olen valehdellut vointini aika pitkälti alusta asti. olen sanonut että voin hyvin vaikka asia on päinvastoin. se esim sanoi että "kuinkahan paljon sulla on asioita joista et ole maininnutkaan ja joista mulla ei ole mitään hajua". ihan ku se ois lukenu mun ajatukset. se sanoi että sen meielestä mun "parantuminen" (hah) on tapahtunut jotenkin liian nopeasti. kun oikeasti ole olemassa mitään parantumista. onneks se loppus. en tiedä uskallanko enää mennä ensi viikolla...

tasan vuosi sitten olin sairaalassa. itseasiassa juuri tänään eli 16.1, mut siirrettiin sisätautiosastolta suljetulle nuorisopsykiatriselle osastolle. siitä alko helvetilliset neljä kuukautta. tajusin juuri miksi se oli niin helvetillistä. siksi koska siellä mulla ei ollut itsellä minkään sortin päätäntä valtaa. sen lisäksi että ne pakotti mut syömään ja lihomaan ne vei multa kaiken. en saanut tehdä yhtään mitään. olin silloin 17 ja mua kohdeltiin kuin viisivuotiasta. en polttanut tupakaakaan koska en saanut mennä ulos. vitun sairasta. en saanut mennä ulos. muistan kun pääsin ekaa kertaa ulkoilmaan. tuntui kun en olisi edes hengittänyt ennen sitä. ulkoilma ei voi tuntu niin ihanalta. istuin aina ikkunalaudalla ja tuiotin ihmisiä jotka käveli ulkona VAPAANA. se oli kamalaa. sitten mun olis pitänyt vielä syödä syödä syödä ja syödä. en saanut tehdä mitään muutakun syödä. arvatkaa vituttiko. ne vie multa kaiken ja sitten olis pitänyt vielä syödä koko suomen edestä. mikään ei ollut mun hallinnassa. maailman kamalin tunne. kun mikään mitä tekee ei ole omassa hallinnassa. yritin kyllä. ajattelin että ei ne voi pakottaa mua syömään ja lihomaan. olin vitun tyhmä ja väärässä. kyllä ne voi. ja sitten olin letkuissa. piti vaan kestää että paino nousee, ruokaa tungetaan muhun väkisin enkä mä mahtanut sille yhtään mitään. mä en halunnu mitään muuta niin paljon ku oman hallinnan takas. tämä sairaus on mulle hallintaa. ja se yritettiin ottaa multa pois. en halunnut enkä halua vieläkään. mulle syömishäiriö ei ole grammojen kyttäämistä. se on hallintaa. mä haluan hallita tän. HALLITA. ja mä hallitsenkin eikä kukaan voi sille enää yhtään mitään.