musta on tullu teripiakäynneissä sellanen patologinen valehtelija. en ikinä sano asioita suoraan tai sitä miltä musta oikeesti tuntuu. helvetin ahdistavaa. mun terapeutti ei voi nähdä mun todellista tilannetta kun olen tällänen. se tietää että mulla menee huonosti, mutta ei tiedä sitä että mulla menee ehkä vähän enemmän huonosti. viimeks se kysys olenko itsetuhoinen. vastasin en. en tiedä miksi. oisin voinu ihan hyvin sanoa suoraan että olen. viiltelen, rääkkään kehoani ja mietin välillä itseni tappamista, vaikka sanon nyt ihan rehellisesti etten aio ikinä tehdä sitä. mutta silti, olen miettinyt esimerkiksi miten tappaisin itteni jos tappaisin. mut ei, mä valehtelen melkeen automaattisesti että en, en ole itsetuhoinen. se näkee mun tilateen enemmänkin normaalina ahdistuksena. aika usein se vastaa mun sanomisiin että kaikillahan on joskus huono päivä tai jotain siihen tyyliin. sillon tekis mieli heittää sitä lasipurkilla päähän. argh